Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2024/Pykälä 29


 

Valtuustoaloite: Puolueista koostuvan hyvinvointityöryhmän perustaminen

 

Kunnanhallitus 07.02.2024 § 29  

141/00.01.01/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot hyvinvointikoordinaattori Johanna Viuhko puh. 040 710 9122 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Petri Hallikainen jätti 15.10.2023 valtuustoaloitteen kuntaan perustettavasta hyvinvointityöryhmästä, jossa olisi puolueiden edustus, toimijoita eri toimialoilta sekä kuntalaisia (ensimmäinen valtuustoaloite 12.8.2021).

 

Aloite on kokonaisuudessaan oheismateriaalina.

 

Kunnanhallitus antaa seuraavan vastauksena valtuustoaloitteeseen:

 

Askolan kunnassa on perustettu monialainen hyvinvointityöryhmä, jonka kunnanhallitus on nimennyt 8.2.2023. Työryhmän perustaminen pohjautuu lakiin sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä (612/2021§6). Työryhmässä on edustettuna monialaisesti kunnan palvelualueiden toimijoita sekä kolmannen sektorin edustajia. Työryhmän kokoonpanoa voidaan täydentää tarvittaessa.

 

Työryhmän tehtävänä on edistää kuntastrategian tavoitteita sekä Askolan laajan hyvinvointikertomuksen suunnitelman tavoitteita ja toimenpiteitä. Laatia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa hyvinvointikertomus ja vuosiraportit. Kertomus sisältää myös lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelman. Työryhmän tehtävänä on lisäksi arvioida palveluiden toimivuutta ja vaikuttavuutta sekä mahdollistaa kuntalaisten osallisuutta palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja tuottamisessa. Työryhmän ohjausryhmänä toimii kunnan johtoryhmä ja työryhmän toiminnasta raportoidaan vuosiraportoinnin yhteydessä kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle.

 

Lisäksi kunnassa toimii nuorisolain (1287/2016 §9) mukainen lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Verkosto on ollut toiminnassa 2016 lähtien. Verkoston tehtävänä on koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi. Edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, yhteisiä menettelytapoja nuoren palveluihin ohjaamisessa sekä tiedonvaihdon sujuvuutta ja edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan toteutumiseksi

 

Verkostossa on edustettuna kunnan toimijoita nuoriso-, liikunta-, opetuspuolelta sekä työvoimahallinnon edustaja ja Itä- Uudenmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja perhetyön edustajia. Lisäksi verkosto kutsuu tapaamisiin edustajat Askolan nuorisovaltuustosta, ankkuripoliisista, Pukkilan kunnasta sekä Askolan seurakunnasta. Verkoston koollekutsujana toimii nuorisosihteeri.

 

Lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkosto edustaa läheisesti valtuustoaloitteessa esitetyn ryhmän kokoonpanoa ja tavoitteita. Tällä hetkellä verkostossa ei ole ollut edustajaa päättävistä toimielimistä. Päättäjätaho voisi edistää tiedon kulkua lasten- ja nuorten asioissa sekä päättäviin toimielimiin, että myös monialaisen verkoston toiminnan tueksi.

 

Esitetään kunnanhallituksen edustajan nimeämistä lasten- ja nuorten ohjaus- ja palveluverkostoon.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa esittelytekstissä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.

Lisäksi kunnanhallitus nimeää edustajansa lasten- ja nuorten ohjaus- ja palveluverkostoon.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kunnanhallitus nimesi Hanna Simolan edustajakseen lasten- ja nuorten ohjaus- ja palveluverkostoon.

 

 

Täytäntöönpano aloitteen jättänyt, valittu