Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2024/Pykälä 30


 

Valtuustoaloite: Aloite työttömyyden hoidosta Askolan kunnassa

 

Kunnanhallitus 07.02.2024 § 30  

141/00.01.01/2022  

 

Valmistelu/lisätiedot työllisyyskoordinaattori Titta Härkänen, puh 040 7109 232, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Valtuutettu Petri Hallikainen on jättänyt 20.3.2023 valtuustoaloitteen työttömyyden hoidosta Askolan kunnassa. Aloite kokonaisuudessaan on esityslistan oheismateriaalina.

 

Aloitteessa esitettiin huoli kovasti nousussa olevista työttömyyden sakkomaksuista. Vuoden 2023 osalta voimme todeta, että työmarkkinatuen kuntaosuus Askolan osalta jäi n. 75.000 euroa alle budjetoidun kuntaosuuden. Vuodelle 2023 oli budjetoitu yhteensä 338.000 euroa ja toteuma oli 262.708,09 euroa. Pitkäjänteinen ja tavoitteellinen työ työllistymisen edistämiseksi, sekä asiakkaiden ohjaamiseksi oikeiden palveluiden ja oikeiden etuuksien äärelle (kuntoutustuki, sairaspäiväraha, työkyvyttömyyseläke ym.) on tuottanut tulosta. Askolan työttömyysprosentti on pysynyt koko vuoden matalalla, Uudenmaan kärjessä.

 

Aloitteessa esitetään aloitettavaksi kolmen vuoden kokeilu, jossa kunta auttaa oppisopimuskoulutuksen avulla työtöntä jälleen työllistymään. Aloitteessa ehdotetaan, että mennään työttömän ehdoilla mitä hän haluaa ja kuinka paljon pystyy esim. vajaakuntoisena tekemään.

 

Oppisopimuskoulutukseen saa valtiolta palkkatukea ja työnantaja voi saada koulutuskorvausta. Kuluja kunnalle jää koulutettavasta riippuen enimmillään puolet palkattavan palkasta ja sivukulut (nämä eivät palkkatukilaki uudistuksen 23.2.2023/371 mukaan kuulu enää palkkatuen piiriin), sekä mahdolliset työvälineet, vaatetus ym kulut.

 

Askolan kunta ja Puhti Oy ovat mahdollistaneet oppisopimuksella opiskelun. Puhdissa opiskelijoita on ollut yhteensä 12 henkilöä ja  kunnassa 9 henkilöä viimeisen viiden vuoden aikana. Kunnan ja Puhdin mahdollisuudet oppisopimuksella palkkaamisen ovat rajalliset erityisesti ammattilalojen suhteen. Puhdin osalta mahdollisia ammattialoja ovat siivous- ja pesulatyöhön liittyvät tutkinnot. Kunnalla mahdollisia aloja ovat siivous, catering, varhaiskasvatus sekä kouluissa mm. koulunkäynninohjaajan koulutus. Näitä vaihtoehtoja on pitkäaikaisesti työttömille vuosien varrella tarjottu. Työllisyydenhoidon asiakkaat voivat kokea, ettei ala ole kiinnostava. Toisaalta myös joillain heistä on fyysisiä rajoitteita ko. työhön. TE-toimisto ei puolla palkkatukea henkilölle sellaiseen koulutukseen, johon heidän työkykynsä ei riitä.

 

Oppisopimuskoulutus yksityisellä sektorilla on myös mahdollista. Tätä on markkinoitu yrittäjille yhtenä vaihtoehtona turvata yrityksen osaavan työvoiman saatavuus. Työllisyyspalvelut ovat pyrkineet madaltamaan kynnystä ottaa pitkäaikaistyötön työkokeiluun, palkkatukityöhön tai oppisopimuskoulutukseen tarjoamalla yrittäjälle konkreettista apua eri sopimusten tekemiseen ja tarjoamalla työvalmentajan apua työsuhteen alkuun työpaikalle. Etenkin pienyrittäjät ovat tuoneet esille, ettei heillä ole aikaa eikä resursseja ottaa oppisopimus opiskelijoita. Useat pienyrittäjät ovat kertoneet, että tarvitsevat valmista, osaavaa ja tekevää työvoimaa. Yritykset ovat valmiita palkkaamaan heitä ilman taloudellista tukea, kun sellainen löytyy.

 

Mahdollisia kokeilun piiriin tulevia oppisopimusopiskelijoita olisi Askolassa nykytiedon perusteella hyvin pieni määrä. Sen sijaan jatkamme tiivistä yhteistyötä alueen yrittäjien ja oppilaitosten kanssa, sekä jatkamme pitkäaikaistyöttömien tapaamisia koordinoiden heidän tilannettaan, kuunnellen heidän toiveitaan ja etenemme kunkin asiakkaan kohdalla heidän kokonaistilanteensa huomioiden parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Tällä hetkellä valmistelemme yhdessä muiden kuntien kanssa Porvoon työllisyysalueen toiminnan aloittamista 1.1.2025 alkaen. Samanaikaisesti suunnittelemme Askolaan omaa ns. palvelutori- toimintamallia, joka sopii yhteisen työllisyysalueen palvelukokonaisuuteen ja tukee työllisyysalueen tarjoamia palveluita työllistymisen edistämiseksi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa esittelytekstissä olevan vastauksen valtuustoaloitteeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano aloitteen jättänyt