Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 8


 

Tonttien luovuttaminen huutokaupalla

 

Kunnanhallitus 28.02.2024 § 43 

 

 

Valmistelu/lisätiedot elinvoimapäällikkö Heikki Pietarinen, puh. 040 7109 100 tai etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Kiinteistömarkkinoilla on epävarmuutta, mikä on ollut nähtävissä parin vuoden ajan, vaihtelevin määrin ja hinnoin toteutuneina kauppoina kiinteistöjen ja esimerkiksi asuintonttien osalta Suomen eri alueilla. Itä-Uudenmaan alueella kiinteistömarkkinat ovat hiljentyneet. Askolan kannalta on kuitenkin tarkoituksenmukaista testata oman kuntamme tonttimarkkinoiden toimivuutta eri tavoin ja samalla ylläpitää kunnan elinvoimaisuutta, vetovoimaa ja pitovoimaa. Huutokauppamenettelyn kautta kunta saa merkittävää valtakunnallista näkyvyyttä ja sillä on myönteistä vaikutusta myös kuntamarkkinoinnin näkökulmasta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että
- valtuusto valtuuttaa kunnanhallituksen myymään kolme asuintonttia ja kolme yritystonttia huutokauppamyyntikanavan kautta vuoden 2025 loppuun mennessä
- valtuusto valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään huutokaupattavat tontit ja määrittelemään pohjahinnan kohteille yleisistä valtuuston vahvistamista tonttien hinnoitteluperusteista poiketen sekä tarjousajan ( yksi tai useampi jakso vuosien 2024 ja 2025 aikana)
- valtuusto valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään tai hylkäämään huutokaupassa tehtävän korkeimman tarjouksen ja tekemään tontista kaupat

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano valtuusto

 

Kunnanvaltuusto 18.03.2024 § 8  

91/00.01.02/2021  

 

Päätösehdotus Valtuusto
- valtuuttaa kunnanhallituksen myymään kolme asuintonttia ja kolme yritystonttia huutokauppamyyntikanavan kautta vuoden 2025 loppuun mennessä
- valtuuttaa kunnanhallituksen päättämään huutokaupattavat tontit ja määrittelemään pohjahinnan kohteille yleisistä valtuuston vahvistamista tonttien hinnoitteluperusteista poiketen sekä tarjousajan (yksi tai useampi jakso vuosien 2024 ja 2025 aikana)
- valtuuttaa kunnanhallituksen hyväksymään tai hylkäämään huutokaupassa tehtävän korkeimman tarjouksen ja tekemään tontista kaupat

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.