Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 18.03.2024/Pykälä 9


Liite 3 KUNTALAISTEN ALOITTEET 2023

 

Kuntalain 23 §:n mukaisten kunnan asukkaiden aloitteiden käsittely vuonna 2023

 

Kunnanhallitus 28.02.2024 § 53 

 

 

Valmistelu/lisätiedot hallintojohtaja Tuija Saloranta, puh. 040 719 5069, etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Kuntalaisaloite on lähivaikuttamisen keino, jolla kuntalaiset voivat tuoda äänensä kuuluviin kunnan asioissa. Kuntalaisaloite on yksittäisen asukkaan tai asukasryhmien laatima kirjallinen aloite, jonka kautta kunnan asukas voi vaikuttaa suoraan oman kuntansa toimintaan ja päätöksentekoon. Kuntalaisten aloiteoikeudesta säädetään kuntalain 23 §:ssä.

 

Kunnan asukkaiden lisäksi yhteisöillä ja säätiöillä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Myös palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

 

Kuntalain mukaisesti valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

 

Oheismateriaalina on yhteenveto kuntalaisaloitteista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Annu Räsänen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa kunnanvaltuustolle tiedoksi kuntalain 23 §:ssä tarkoitettujen vuonna 2023 jätettyjen aloitteiden osalta suoritetut toimenpiteet.

Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se katsoo aloitteiden johdosta tehdyn valmistelun riittäväksi ja aloitteet katsotaan loppuun käsitellyksi. Aloitteen käsittely annetaan tiedoksi aloitteen tekijälle.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Täytäntöönpano valtuusto

 

Kunnanvaltuusto 18.03.2024 § 9  

87/00.01.01/2023  

 

Päätösehdotus Valtuusto merkitsee tiedoksi kuntalain 23 §:ssä tarkoitettujen vuonna 2023 jätettyjen aloitteiden osalta suoritetut toimenpiteet.

Valtuusto päättää, että se katsoo aloitteiden johdosta tehdyn valmistelun riittäväksi ja aloitteet katsotaan loppuun käsitellyksi. Aloitteen käsittely annetaan tiedoksi aloitteen tekijälle.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.