Dynasty tietopalvelu Haku RSS Askolan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://askola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinympäristölautakunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 46



 

Punahiekan itäisen yritystoiminnan alueen asemakaava

 

Elinympäristölautakunta 27.02.2024 § 21 

 

 

Valmistelu/lisätiedot palvelualuejohtaja Esko Halmesmäki, puh. 0400 775 527 tai etuni-mi.sukunimi@askola.fi

 

Punahiekan itäisen yritystoiminnan alueen asemakaavoitus on tullut vi-reille kunnanhallituksen päätöksellä § 154 15.6.2022. Kunnanhallitus on hyväksynyt § 155 15.6.2022 kaavan laatijaksi Karttaako Oy:n Pertti Hartikaisen.

 

Teollisuustonttien kysynnän vuoksi alueen asemakaavoituksen luonnos on valmisteltu niin että kunnalla on mahdollista tarjota tontteja yritysten tarpeisiin.

 

Kaavoittaja on laatinut Punahiekan yritystoiminnan alueen asema-kaavasta luonnoksen, kaavaluonnoksen ilmakuvalla, osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kaavaselostuksen.

 

Kaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot Elinkeino- liikenne ja ympä-ristökeskukselta, Porvoon museolta, pelastuslaitokselta, Porvoon Ym-päristöterveydenhuollolta, Uudenmaan liitolta ja Rakennus -ja ympä-ristöjaostolta. Kuntalaisilla on ollut mahdollisuus antaa mielipiteensä asemakaavaluonnokseen. Saatujen lausuntojen ja mielipiteiden perusteella kaavoittaja laatii vastineet esitettyihin lausuntoihin ja mielipiteisiin ja huomioi nämä kaavan ehdotusvaiheen valmistelussa.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja, elinympäristö Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää laittaa Punahiekan itäisen yritystoiminnan alueen asemakaavaluonnoksen liitteineen MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja niistä pyydetään lausunnot osallisilta viranomaisilta.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Irina Salojoki teki seuraavan esityksen:
Laitetaan uudelleen valmisteluun kokouksessa keskusteltujen muutosten mukaan. Hyryläntien ja Punahiekantien liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

Elinympäristölautakunta päätti lähettää asian uudelleen valmisteluun yksimielisesti.

 

 

Täytäntöönpano palvelualuejohtaja

 

Elinympäristölautakunta 16.04.2024 § 46  

156/10.02.03/2023  

 

Valmistelu/lisätiedot palvelualuejohtaja Esko Halmesmäki, puh. 0400 775 527 tai
etunimi.sukunimi@askola.fi

 

Punahiekan itäisen yritystoiminnan alueen asemakaava luonnosta on tarkasteltu uudelleen. Kaavaluonnoksen Punahiekantien liittymästä maantielle 1635 (Monninkyläntie) on pyydetty ennakkolausuntoa Uudenmaan ELY- keskuksen liikennevastuualueelta. Uudenmaan ELY- keskuksen liikennevastuualueen lausunnon perusteella ei ole estettä siihen, että Punahiekantien liittymä voidaan siirtää myös toiseen liittymäpaikkaan.

 

Kaavaluonnoksesta pyydetään lausunnot Elinkeino- liikenne ja ympä-ristökeskukselta, Porvoon museolta, Itä-Uudenmaan hyvinvointialu-een pelastustoimelta, Porvoon Ympäristöterveydenhuollolta, Uuden-maan liitolta ja Rakennus- ja ympäristöjaostolta. Lisäksi pyydetään lausunto Kymenlaakson Sähköverkko Oy:ltä.

 

Lausuntopyynnössä todetaan, että kaavaehdotuksesta ei pyydetä uutta lausuntoa, ellei kaavaan tehdä lausunnon kannalta merkittäviä muutoksia tai ellei lausunnoissa edellytetä lausunnon pyytämistä kaavaehdotuksesta.

 

Asemakaavaluonnos asetetaan yhtä aikaa nähtäville kunnanvirastoon ja kunnan kotisivuille internettiin 30 päivän ajaksi. Kuntalaisilla on mahdollisuus antaa mielipiteensä asemakaavaluonnokseen.

 

Saatujen lausuntojen ja mielipiteiden perusteella kaavoittaja laatii vas-tineet esitettyihin lausuntoihin ja mielipiteisiin ja huomioi nämä kaavan ehdotusvaiheen valmistelussa.

 

Kaavoittaja on laatinut Punahiekan yritystoiminnan alueen asemakaavasta luonnoksesta ja kaavaluonnoksen ilmakuvalla kaksi erillistä vaihtoehtoa sekä lisäksi osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja kaavaselostuksen.

 

Kaavoittaja esittelee asiantuntijana kaavaluonnos vaihtoehdot V1 ja V2 lautakunnalle.

 

Esittelijä palvelualuejohtaja, elinympäristö Esko Halmesmäki

 

Päätösehdotus Elinympäristölautakunta päättää kaavaluonnosvaihtoehdoista V1 tai V2 ja valitusta kaavaluonnosvaihtoehdosta

Elinympäristölautakunta päättää laittaa Punahiekan itäisen yritystoiminnan alueen asemakaavaluonnoksen liitteineen MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ja niistä pyydetään lausunnot osallisilta viranomaisilta.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Mika Ahonen teki muutosesityksen:

Ehdotan, että luonnosvaiheessa asetetaan molemmat kaavaluonnosvaihtoehdot nähtäville. Tällöin osallisilla on mahdollisuus arvioida molempien vaihtoehtojen vaikutukset. Kehitettävän vaihtoehdon valinta voidaan tehdä ennen ehdotuksen valmistelua saatujen lausuntojen ja mielipiteiden perusteella.

Lautakunta päätti hyväksyä yksimielisesti Mika Ahosen tekemän muutosesityksen.

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että kaavoittaja Pertti Hartikainen oli asiantuntijana tämän pykälän käsittelyn ajan klo 17.06-18.08 teamsilla. Kokouksessa pidettiin tauko klo 18.13-18.21 ja Hannu Vihreäluoto poistui kokouksesta klo 18.13.

 

Täytäntöönpano palvelualuejohtaja, hallintosihteeri